Kotieläinten historiaa tunnetaan jo tuhansien vuosien ajalta, itseasissa jo 15 000 eea. ajalta. Tuolloin suosittu kotieläin oli koira, luultavasti siitä syystä, että koiraa voitiin käyttää apuna metsästyksessä. Sittenkin myös muut kotieläimet saapuivat Suomeen. Näitä eläimiä oli mm. lammas, vuohi, sika ja lehmä (nauta). Tänä päivänä kotieläimistä puhuttaessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen kissa ja koira, mutta on hyvä ymmärtää hieman historiikkiakin. Koira oli itseasiassa Suomen ainoa kotieläin aina kivikaudella saakka.

Voisi sanoa, että ihmisellä on aina ollut läheinen suhde eläimiin. Suhde eläinten kanssa on kuitenkin ajan saaatossa muuttunut, kun nykyään monet kotieläimet ovat enemmän kavereita kuin apureita. Aikaisemmin ihmisen ja eläimen yhteinen rooli oli selkeämpää, ja eläimen kouluttaminen luonnollista ja suoraviiväistä. Nykyisin monet eläintenomistajat, kuten juuri koiranomistajat, ovat pulassa koiran kasvattamisen kanssa, ja omistajat ovat helisemässä mahdollisten ongelmien kanssa, jota kouluttautumattomuus aiheuttaa. Tästä kertoo myös se, että tv:ssä pyörinyt ohjelma nimeltään Koirakuiskaaja oli hyvin katsottu ohjelma.

Lemmikkikoira

Nykyään koirat ovat melko erinäköisiä, kuin niiden esi-isät

Lähemmäksi nykyaikaa

Tullaksemme hieman lähemmäksi nykypäivää, voi moni meistä muistaa tarinoita omilta vanhemmiltamme, sekä isovanhemmiltamme, kuinka jo heidän aikanaan oli kotona kotieläimiä. Kissat olivat hyvin suosittuja maatilalla etenkin, ja toki vielä 1900-1950 – luvulla myös työhevoset olivat tavallisia. Lehmiä tuntui olevan joka taloudessa, ja ehkä muutama sika ja lammas, unohtamatta kanoja. Kotieläimiä pidettiin sen takia, että talouteen saataisiin ruokaa. Perheessä lapset auttoivat eläinten hoidossa. Jos kävi hyvä tuuri, voitiin myydä myös naapurille muutama kananmuna tai lihanpalanen.

Tänä päivänä

Nykyisin kotieläimistä on tullut meille kavereita ja seuranpitäjiä. Moni yksinasuva ihminen haluaa eläimen seurakseen kotiin, ilman sen suurempaa syytä. Tämä on nykypäivän ikäihmiselle monesti vaikea ymmärtää, puhumattakaan siitä, jos eläin saa nukkua sängyssä öisin. Kotieläimet ovat siis ajansaatossa hieman pienentyneet, eikä lehmiä enää olekaan jokaisella.

Arvaatko, mikä onkaan se suosituin kotieläin Suomessa? Valinta on selkeästi kahden eläinlajin välillä, eli kissan ja koiran. Koiria Suomessa on noin puoli miljoona, kun kissoja on kaksi miljoona. Hurjia lukuja. Koira vaatii enemmän hoitoa kuin kissa, joten luultavasti tämä on syy siihen, miksi kissoja on enemmän. Moni pitää kissoja ulkokissoina, jolloin on haastavaa rajoittaa kissojen parittelua, jolloin ne myös lisääntyy enemmän, verrattuna koiriin. Kissot on monilta osin helppohoitoisempia kuin koirat, ja koiria on toisaalta myös jalostettu enemmän. Kissa voikin olla hyvä valinta, jos haluat helpon ja vaivattoman lemmikkieläimen, mutta muistathan kuitenkin, että kyllä se kissakin silti tarvitsee hyvää hoivaa. Kissa ei ehkä kuitenkaan tarvitse yhtä paljon rapsutetlua ja silittelyä kuin koira, eikä kissaa tarvitse lenkittää kolmea kertaa päivässä. Hyvä vinkki on myös se, että ota kerralla kaksi kissaa, jolloin saatat päästä helpommalla. Ensi ajatus saattaa olla, että miten kaksi eläintä voi tarkoittaa vähemmän hoitoa, mutta kun on kaksi eläintä, pitävät eläimet seuraa toisilleen, ja leikkivät yhdessä. Toki kuluja tulee enemmän, sillä ruokaa on oltava kahdelle eläimelle.

 

Kissa

Kissa on Suomen suositun lemmikkieläin

Jos aiot hankkia koiran, mieti kuitenkin ensin tarkkaan, ja kaksi kertaa ennenkuin teet lopullisen päätöksen. Koiran kun ottaa, on siitä hyvin vaikea päästä eroon, eikä moni koira voi olla yksin liian montaa tuntia Työpäivän koira yleensä pärjää, mutta sen enempää ei ole hyvä olla poissa, ei ainakaan, jos ajattelee koiran parasta. Pienet koirat, eli monet seurakoirat, tarvitsevat nimensä mukaisesti seuraa. Ne tarvitset rapsutusta, hoivaa ja hellyyttä, useita lenkkejä, muttei ehkä liian pitkiä, ja niille sopivaa ruokaa. Isommatkin koirat tykkäävät olla ihmisten kanssa, kuten kultainennoutaja tai bernhardinpaimenkoira, joka onkin todella iso koira! Silti bernhardinpaimenkoirat suorastaan rakastavat ihmisiä, mutta niille saattaa tulla helposti kuuma sisällä, muttei ne oikeen ulkonakaan haluiaisi olla yksin. Tutustu siis tarkkaan siihen koirarotuun, jota olet mahdollisesti harkitsemassa.

Parhaassa tapauksessa koira on ihmisen paras ystävä – jopa silloin, vaikket itse olisi koiralle aina se paras ystävä. Koira rakastaa sinua kuitenkin aina, joten anna myös koiralle sama rakkaus takaisin.